Sisältöön »
 
Heinijärvi
 
Heinijärvi

Veden pinnan korkeus

Heinijärveä käyttävien listalla yksi eniten virkistyskäyttöä rajoittavista tekijöistä on veden korkeuden voimakas vaihtelu: jopa 1,18 m vuosittain. Keväisin järvi on lähes tulvakorkeudessa ja joskus keskikesällä virtaamaa ei ole järveen päin eikä sieltä pois päin. Kesäaikainen vesimassan vähyys aiheuttaa helposti myös veden laadun heikentymistä. Korkeusseuranta aloitettiin 11.3.2009.

Syksystä 2014 lähtien veden korkeutta on seurattu automaattisesti. Automaattinen asema lähettää lukemat Suomen Ympäristökeskukseen, jonka sivuilta ne ovat luettavissa. Veden korkeus ilmoitetaan korkeutena merenpinnasta, korkeusjärjestelmä on N60. Vanha mitta-asteikko säilytetään tarkistusmittarina Lassilansaaressa.

Heinijärven oman automaattisen vedenkorkeusmittarin lisäksi vastaamme myös alueemme kolmen muun järven mittareista, jotka aiemmin ovat olleet ELY-keskuksen seurannassa. Laitteisto kerää veden korkeustiedot automaattisesti, joten lisätyötä tai -kustannuksia järjestely aiheuttaa vain jonkin verran. Käytännössä mittareista vastaa yhdistyksessämme Ilkka Tuominen, jota haastateltiin huhtikuussa 2020 Forssan lehteenkin »

 

Olemme Facebookissa